2.14: "DOUBLE AGENT" *****

2.13: "PHASE ONE" *****

2.12: "THE GETAWAY"

2.11: "A HIGHER ECHELON" ***

Kauden vähiten hyvä jakso tähän mennessä. Eli ei huono, mutta Marshallin kidnappauksesta huolimatta aika helposti unholaan jäävä.
Pidän kovasti Echelonista ideana, siitä että Francie saa ruutuaikaa Sydneyn kertoessa työpaikka ihastuksestaan ja siitä, että Will on hyvä ystävä ja varmistaa ettei Vaughn satuta tätä.
Suit & Glasses on totta kai herkku ja iskän yritykset lavastaa jälkiään Ariana Kanen varalle oli kiinnostavaa - etenkin lopuksi, koska Iskä jäi huonosti kuivuneine feikki SIM kortteineen kiinni! KÄÄK! Jännää.
Ja Arttua ei kiinnosta Marshallin turvallisuus yhtään! Paskiainen! Mutta hyvällä tapaa.

"Mamma tietsikalla" oli huonoin Irina juttu tähän mennessä. Hiukan turha. Enkä pitänyt erityisesti Marshallin pelastustehtävästäkään; Rasta Dixon on aina hirveä nähtävyys, eikä Sydneyn Popstars, “Kaikki talossa,” Jonna Pirinen look ole hirveän vetoava.
Marshall toki on aina huvittava - tällä kertaa ehkä vähän liiankin.

2.10: "THE ABDUCTION" ***1/2

PARAS KOHTA: Mamma otti kiinni kärpäsen (Very Aeon Flux) sellissään. Herkku juttu.
Pidin myös itkuisesta halailusta tyttären kanssa katolla, jossa saa 2 kertaa viikossa käpypäillä 15 minuuttia.

Erään ystäväni unelmamies Suit & Glasses (sillä on joku virallinen nimikin, mutta Puku ja Glasit kuulostaa tyylikkäämmältä) kidnappaa Marshallin! Tästä voi tulla mielenkiintoista, koska hän on yksi sarjan herkuimmista vihollisista.
Oli myös hauskaa, että Marshall pääsi välillä pois toimistosta - lirahti housuun, halusi Sydneyn ottavan kuvia Pariisista, johon voi lisätä itsensä huijatakseen äitiään. Ihanaa “Ello!” “Cheerio!” englantia! Ja vähän säälikin, kun ei koskaan ole ollut ylpeämpi työstään hyvikseen puolella.

* Alun “tehtävä” Sarkin kanssa oli varsin toimiva ja tyylikästä kuvanlaatua.

* Uusi ennätys! 16 minuuttia 57 sekuntia mennyt, ennen kuin alkutekstit alkavat pyöriä!

* Allianssin turvallisuuspäällikkö Ariana Kanea näyttelee legendaarinen Faye Dunaway. Käy muutaman kiinnostavan keskustelun Jackin kanssa.

* Mammalla ei ole tunnustettavaa ja ovat vielä naimisissa iskän kanssa. Suostuu virallisesti myös jakamaan tietoja tämän kanssa.
*Hieron sormenpäitäni yhteen Mr.Burns tyyliin ja sanon, “Excellent!”*

2.09: "PASSAGE, PART:2" ***1/2

PARASTA: Tehtävän jälkeen Irinan sellissä odottaa patja, lakanat ja huopa. Yksinkertainen ja pieni juttu. Surullinen näky.

Minä täällä kotikatsomossa en voisi paljon enempää olla innoissani jatkuvasta kinastelusta, Mammasta peräkärryllä tynnyrissä tai tämän feikki petoksesta. Hetken jo luulin että se on menoa nyt!
Kiinnostavinta tässä oli kuitenkin se, miten tämä varmasti hetkellisen repsahduksen jälkeen veresti iskän muistoja ja antoi Sydneylle ensikäden kokemusta siitä mitä tämä on joutunut käymään läpi. Ja olihan se aika herkullista seurattavaa.
Pidän siitä ristiriidasta Aliaksessa miten kesken jonkin ydinasetehtävän aletaan puhua lapsuusmuistoista, käryävästä leivänpaahtimesta ja jäätelöannoksista joita Sydney soi pienenä perheen asuessa motellissa. Aww.
Kuten aiemminkin olen maininnut, sarjan musiikkivalinnat käyttävät tätä samaa kovan ja pehmeän välistä kontrastia hyväkseen.

En tiedä miksi, mutta haluan mainita sen kohtauksen, jossa armas perheemme saapui perille ja Irina kertoi ettei tällä ole hänellä ystäviä. Tuotiin tänne 19 -vuotiaana KGB:n vankina petturuudesta epäiltynä. Se on aina jäänyt jotenkin mieleeni.
Herralle kiitos pienoismalleista! Paljon toimintaa pommituksineen ja miinakenttineen, mutta jokin tässä loppua kohden lässähtää. Edes minigolf ei ollut niin tyydyttävää miltä se saattaisi teoriassa vaikuttaa.
Ja että kaikessa oli kyse kukkasesta? En ole ihan varma onko se helvetin tyylikästä vai kamala anti kliimaksi. Hyvä jakso, todellakin, mutta viime jakson jälkeen kuitenkin pienoinen pettymys.

2.08: "PASSAGE, PART:1" ****1/2

CCR:n Bad Moon Risingilla aloittavalta jaksolta on lupa odottaa jotain hyvää - ja sitähän seuraakin oikein roppakaupalla! Irina poistuu sellistään! Mamma saa pommikorun, Iskä kehnot tekoviikset ja Syd bimbotyttären roolin! Jakson loppuun mennessä koko perhe on tulittamassa vihollisia Uzbekistanissa, kuin eivät koskaan olisi erossa olleetkaan! Tätä onkin jo odotettu!

PARASTA: Iskä ja Mamma ja näiden välinen jännite. Pussailua ja rintavarustuksen tiirailua kesken vaatteidenvaihdon! Muistan tämän jakson nähdessäni olleeni Aliaksesta enemmän innoissani kuin koskaan aiemmin siihen mennessä. Tämä on todellinen klassikkojakso, jossa (ja seuraavassa myös) Sydney joutuu käskemään vanhempiaan tukkimaan turpansa useampaankin otteeseen. Varsin huvittavaa.

Jakson huikein juonenkäänne oli takuulla kuitenkin se, että Francie lähtee kylpylään! Superjännittävää!
Sark tuo SD-6 juoniin mukaan uutta jännitystä, Emily saaga etenee sormen muodossa (Arttu on varmasti saanut parempiakin lahjoja!), kuolleen teeskentelykin oli mukava kierre perinteiseen kaavaan siinä miten näitä vakoojahommia hoidetaan ja huomasittehan miten Arttu otti nokkiinsa Sarkin naureskellessa toimiston totuudesta tietämättömille työntekijöille. Hmm.

Olen myös aina pitänyt tästä Vaughnin kello juonesta ja siihen kannattaa nyt kiinnittää huomiota, koska siitä tullaan sarjassa puhumaan vielä moneen kertaan. Hän sai isältään kellon, jonka mukaan voi asettaa sydämensä oikeaan aikaan. (Oh how very metaphorical!) Kello pysähtyi samana päivänä, jona Vaughn tapasi Sydneyn.
Kieltämättä aika eeppistä.

Ps. Jonna, suosikki suoristusrauta, päätämyöden, jakaus keskellä päätä kampauksesi siinä kohdassa, jossa Syd ja Dixon keskustelivat Sarkin kontaktin kanssa koodeista siellä jossain teltassa. Hahaha!

2.07: "THE COUNTERAGENT" ***1/2

PARASTA: Mamma kysyy Vaughnilta mitä hän tuntee tämän tytärtä kohtaan. “Oletko rakastunut häneen?” Ihanaa saada Irina kunnolla takaisin. (Viitaten viime jakson sijaisnäyttelijään.)

Vähän ihmettelen miksen pidä tästä jaksosta enempää, sillä monta kertaa olen palannut tämän jakson pariin mietittyäni ensin useana päivänä mitä kaikkea hyvää siinä oli, mutta sitten kun olen sen katsonut, olen joka kerta ollut vähän pettynyt. En tiedä miksi, sillä pidän kovasti Sarkin toiminnasta tässä jaksossa ja mukavaa, että hän astuu vähän enemmän parrasvaloihin. Juonittelu on aina plussaa.
Geisha Syd on tyylikäs, Arvinin hierominen herkullisen ällöttävää ja Sydneyn “puhdistaminen” Eestinmaalla on aika pirun tyylikäs kohtaus. (Kuva.)
Muheinta on kuitenkin se, että huomatessaan epäloogisuuksia Willin tutkimissa testeissä, Francie ottaa osaa tietämättään sarjassa tärkeään juonikuvioon. Ihana juttu, juuri kun Francien hyödyttömyys alkoi yltää legendaarisiin mittoihin!

Yksi asia mikä minua ainakin ärsytti tässä jaksossa oli Vaughnin “tyttöystävä” Diana. Mielestäni sarja on jo ihan tarpeeksi heittänyt kapuloita rattaisiin ettei Syd ja Vaughn voi olla yhdessä ja tämä on jo vähän liikaa.

2.06: "SALVATION" ****1/2

PARASTA: Oi miten sopivaa, että riitaannuttuaan Sydney ja iskä joutuvat esittämään isää ja tytärtä. (Ihania rikkaita moukkia Texasista!) Koko sairaalajuttu oli erinomainen. Kekseliäs, laadukasta ja jännittävää toimintaa unohtamatta kiinnostavaa kohtaamista Mamman tartuttaman apulaisen kanssa. Mutta jakson selkeästi paras kohtaus edelsi alkutekstejä, kun Isä ja tytär ovat matkalla tehtävää suorittamaan. Teki mieli poru kurkussa huutaa Sydneylle miten kehtaat sanoa isällesi noin ilkeitä asioita!
Tunnelma on niin helvetin vahva ja jännite käsikosketeltava. Tämä kohtaus kertoo mielestäni paljon Jack Bristowsta ja siitä miten Irina on tämän elämän tuhonnut. Rakastiko hän Lauraa/Irinaa niin paljon, että tämän lähdettyä menetti sielunsa?
Sitä paitsi Jackin perusteet Irinaa vastaan puhuvat puolestaan. Syyllisyyden myöntäminen, ettei Sydney näe tämän tappamien ja kiduttamien Agenttien kuvia. Eikä omien apureidensakaan tartuttaminen vaarallisella taudilla niin pyhimysmäiseltä kuulosta.Älä huoli Sydney. Isä ei pidä sinua virheenä ja voin taata tämän rakastavan sinua.

Hiukan ihana kohtaus se; jossa Sydney näkee kyyneleet silmissä Isänsä monitoreista ja kertoo näkevän tyttäressään mahdollisuuden omasta pelastuksestaan. Aww! Ja mainitsi vielä vähäiset kykynsä isänäkin! ♥

Erinomainen jakso, jossa oli loputtoman listan verran hyvää. Esimerkiksi jakson alku, jossa Vaughn kertoi vitsin.
Olen ihan virallisesti nyt innoissani tästä “Elääkö Emily?” -juonikuviosta, koska se vei Arvinin vaihteeksi ulkoilmaan! Kiinnostavaa miten tämä luuli nähneensä Emilyn ja miten tämä voidaan tulkita kolkuttavaksi omaksitunnoksi, eikä tyhjä hautakaan vähennä kiinnostustani.
Valehdellessaan Senaattorille tarvitsevansa vanhempiaan Allianssin jäsenen paljastamiseen senaatissa Sydney tekee jotain hyvin Jack Bauermaista moraalisesti epäilyttävää - eikä se koskaan ole huono juttu.Ja sivuhahmoilleko ei muka koskaan tapahdu mitään? Will sai töitä ja ensimmäinen 30pv merkkinsä anonyymeistä narkkareista, siivoa Francien baarissa, jonka nimeä ei koskaan kerrota ja joutui myymään autonsakin saadakseen rahaa!

Vaikken maailman suurin Syd/Vaughn shipperi olekaan, pidin kovasti näiden yhteisistä hetkistä karanteenissa, toisen nukkumisen katselusta. Lopun veriset kynnenaluset on varsin kiinnostava lopetus jo muutenkin erinomaiselle, tyylikkäälle ja tunnelmalliselle jaksolle.

2.05: "THE INDICATOR" ***1/2

Samasta arvosanasta huolimatta, parempi kuin kaksi edellistä jaksoa.

Ruotsitar peruukkinen Syd törmäsi missiossaan lapsisotilaisiin (Helvetin viileetä ja kiinnostavaa!), muisti lopulta aukot omassa lapsuudessaan ja sai uusia viitteitä iskän tuhmuuteen, mutta sepä se juttu onkin - kaikki tuhmuudet joita iskä tekee, hän tekee tyttärensä takia. Mitä siitä jos pienenä vähän kokosit pyssyjä ja palapelejä?
No ei. Jack sentään tuomitsi Irinan syyttömänä kuolemaan. Ymmärrän kyllä miksi Sydney suuttui ja pidin tätä “Ohjelmoit minut vakoojaksi ja veit valinnat elämästäni” kiinnostavana juonikuviona, vaikka en ensisijaisesti haluakaan riitaa näiden kahden välille.

Kiva että Francien ravintolan avajaisia näytettiin, vaikka Jack käykin kuokkimassa, ihailematta valitsemaan väriä seinillä. Itseäni ei haittaa, vaikka Will ja Francie eivät saisi juuri tämän enempää ruutuaikaa. Tykkään kummastakin, mutta niiden pääasiallisesti mielestäni tarkoitus olla vain yhteys siihen pieneen hituseen arkea, johon Sydneyllä on mahdollisuus. Mukavaa, että hän voi välillä istuskella puistossa kavereineen ja kertoa miten hänellä oli kuudennella pienet silmät ja isot hampaat.
Kenenkään ei ollut tarpeellista nähdä suihkunraikasta, puolipukeista Arvinia kodissaan. Kiinnostavaa, että viinissä (samaa merkkiä jota juotti Emilylle) oli sydänkohtauksenestolääkettä.
Loppukohtauksestakin pidin, jossa Syd meni halaamaan lapsellisen moraalintunnon omaavaa Vaughnia. Jackin kommentit on niin parhaita ja tapa, jolla Victor Garber ne sanoo ilmeen värähtämättäkään - olematta silti puiseva tai yksiulotteinen.
Pidin myös lopun “Wish I Had A River” biisistä ja jakson viimeisessä tehtävässä käytetystä ponnahduslaudasta. Jostain syystä myös rakastan nimeä “Project Christmas”.

Ai niin, ja Marshall laittoi itselleen pistaasia huulikiiltoa. Nauroin.

2.04: "DEAD DROP" ***1/2

Kaikkien aikojen pisimmät 4 sekuntia: Aloitan jatkamalla alun jääpinteestä. Toistan: Kyllä, pidän siitä. Siitä huolimatta, että veden piti olla niin kylmää, että siellä jäätyy 4 sekunnissa kuoliaaksi. Ei se nyt niin tarkkaa ole. Hahaha! Ei kukaan arvostellut The Long Kiss Goodnightinkaan jäihin hyppyä ikkunasta, niin miksi sitten tätäkään? Syd ison pyssyn kanssa jäävedessä, jään alla. COOL! Se riittää minulle.

Jack: Kysyit minulta mitä pelkään. Voin kertoa sinulle, se on ilmiselvää. Pelkään menettäväni tyttäreni.

I ♥ Marshall: Antaessaan mitaleita Sydneylle, pisti vahingossa itseään. Ja se tuntui tavallaan aika hyvältä. (!?) Selkeästi jakson hauskin juttu. Haha.

Daddy Bristow Rules: En ensimmäisellä katsomiskerralla osannut arvostaa Iskän yliampuviin mittoihin yltävää Mamman lavastussuunnitelmaa, mutta näin jälkikäteen mietittynä - Aliaksen tasolla - se ei ole lainkaan yliampuvaa, vaan juuri sellaista toimintaa joka saa minut tämän ohjelman parissa viihtymään vielä vuosia sen päättymisenkin jälkeen. Tunnen myötätuntoa Jackin pelkoja kohtaan, mutta yllättäen, käy myös tämän kuvioista pois järjestämää Irinaa vähän sääliksi.

Will ja SD-6 muija juoni oli vähän tylsä (ja ilmeinen). Oleellista kylläkin jatkuvuuden kannalta. Mutta hitto miten ärsyttävä ja teennäinen se muija oli. Voin luvata - häntä ei tulla toiste näkemään. Luojan kiitos.
Kiinnostaa edelleen mihin tämä Arvinin juoni on menossa (Emily juttua tarkoitan) ja ihana, kun oikein halasi Sydneytä. Ei ainoastaan koskettanut kämmenellä.
Kannattaa myös huomioida se tauti miehellä, jolta Iskä sai tiedot mennä kartan perään Moskovaan, jonka avulla pääsevät “The Bible” jäljille…
Tehtävä Moskovassa oli ihan okei, mutta jälleen kerran - huonot trikit. Rakennus oli hiukan keinotekoisen näköinen ulkopuolelta!

Ihana juttu, kun Irina kysyi Vaughnilta miten voi kiittää naista, joka tappoi tämän äidin. Tämän aseistariisuva käytös yhdistettynä älykkyyteen ja tarkkaavaisuuteen, kaikki pienet yksityiskohdat; voisin kirjoittaa kirjan tämän liikkeistä, eleistä, ilmeistä, vihjaavista kommenteista, hämmentävistä kysymyksistä ja haluista saada tunnearvoa omaavat korvakorunsa takaisin! Lena Olin on Emmy ehdokkuutensa ansainnut.

2.03: "CIPHER" ***1/2

Jack: Hän vietti suurimman osan elämästään luullen sinun kuolleen - ja hän tottuu siihen uudelleen.

PARASTA: Iskä ja Mamma kohtaavat kasvotusten. Irina puhuu kuvasta joka hänen mielessään on ollut 20 vuotta. Jack oli rakastava aviomies ja jalo mies. Illuusio avioliitosta oli ajoittain yhtä todellinen hänelle, kuin Jackillekin. Ja viimein illuusio on kadonnut.
Selkäpiitä kylmää ja voisin puhjeta itkuun kaiken tämän vakuuttavuudesta. UPEAA!
Pelottaa tulevat mahdolliset juonenkäänteet, Irinan kysyessä Jackilta: “Et ole vieläkään kertonut hänelle mitä teit…” Klassista Aliasta. Kuten myös Jackin uhkailut tappaa Irina jos Sydney joutuu tämän lopullisen suunnitelmansa uhriksi. I ♥ Victor Garber & Lena Olin!
Mitä Iskä on tehnyt ja pilaako se tämän vaivalla kehittämän suhteen tyttäreensä? APUA! En halua Jackin ja Sydin riitaantuvan! En liioittele luvatessani tämän perhetragedia yltävän hyvin pian Kreikkalaisten melodraamojen mittoihin.

All The Best Agent’s Have Mommy & Daddy Issues: Nauratti, kun Dr.Barnettkin sanoi, ettei hänen työnkuvaansa kuulu juonia Isien kanssa näiden selkien takana, olivat tarkoitusperät kuinka kunnialiset tahansa.
Iskä paasaa Irinan olevan opportunistinen sosiopaatti ja paljonpuhuvasti kutsuu tätä vahingossa yhä Lauraksi. Ja miksemme olisi Iskän puolella, sillä manipuloinniltahan Irinan toiminta haiskahtaa. Esimerkiksi tavat joilla upottaa lapsuusmuistoja avunantoihinsa. “Muistatko kun pistin sinut lapsena pianotunneille? Jos osaa laskea, osaa soittaa.” Jne.
Pointti oli se, että soittorasia soittaa jotain numerokoodia ja mamma sai samalla yhteyden Sydneyhin kyselemällä tältä asioista kiitospäivän näytelmästä, joita edes tämä itse ei jostain syystä muista. Hmm...
Kyyneleet Irinan silmissä, Sydneyn kertoessa roolistaan kalkkunana ovat hämääviä. En toki väitä, etteivätkö nämä voisi olla krokotiilin kyyneleitä, mutta osa minusta toivoo Mamman oikeasti katuvan, niin paljon kuin tämän oletetusta pahuudesta nautinkaan. Kommentti siitä, ettei halua menettää mahdollisuutta selittää tekojaan, sai minut myös mietteliääksi.

Will ja Vaughn kohtaavat! Ilmassa vähintäänkin latenttia mustasukkaisuutta Sydneystä, kummankin hepun suunnalta. Siitä piste. Samoin puolivillaisesta, semi-ylilonnollisesta hypnoosista. (Juuri tuollaisia juttuja tykkään Aliaksessa nähdä.) Alkaa näyttää siltä, että Will saa tänä kautena osakseen mielenkiintoista ja olennaista tekemistä. Samaa en voi sanoa Franciesta. Ihana se pieni juttu kaljapullon kanssa, kun Syd otti sen Williltä ja Francie moitti tätä päihteiden heiluttelusta toisen naaman edessä ensimmäisenä "Anonyymit narkkikset"-päivänä.
Kiinnostaa myös mitä tämä puhelu Arvinin ja Emilyn suunnitellusta lomapaikasta ja yllättäen kukoistava puutarha mahtavat tarkoittaa? Hmm. Outoa.

Noloa! Jakson ensimmäinen tehtävä oli karmea. (Ei hyvällä tapaa.) Huonoimmat spesiaaliefektit mitä sarjassa on ikinä nähty! Sydin mahallaankelkkailu laukaisualustan tunneleissa tulimerta pakoon oli niin huono juttu, että oli melkein hyvä. Kappas, tuossa raketin sivussa on tuollainen luukku. Avaanpas sen ja vähän leikin näillä johdoilla ja voila! Hahahaha! Jopa minä tiedän ettei rakettien kyljissä todellakaan ole mitään käteviä luukkuja. Ainakin sai makeat naurut jos ei muuta.

Jakson lopussa Sydney menee jäätikölle Rambaldin symbolin muotoisiin lumisiin luoliin, etsimään mystistä soittorasiaa. Kuten aina, Rambaldin vehkeet kiehtovat minua ja kaikki mistä minulle vähänkään tulee mieleen Indiana Jones tai Lara Croft (EI NE SURKEAT ANGELINA LEFFAT! YÖK.) saa pienen nörtin sisälläni huutamaan hoosiannaa! Olihan ne lavasteet muoviset, täysin epäaidon näköiset ja halvasti valaistut, mutta rakastin loppua yhtäkaikki. Se oli keinotekoisen nättiä. Siitä huolimatta ei voi kuitenkaan väittää etteikö kumpikin tehtävä olisi ollut vähän “tyhjä” noin niin kuin tunteen ja juonikehittelyn kannalta - siitä syystä annan kolme ja puoli tähteä, vaikka kaikki muu tehtävien ulkopuolella olikin varsin mallikasta.

2.02: "TRUST ME" ****

Francie: You know what I wanna do to the guy who introduced Will to heroin? I want to kill him. With my hands. I just want to kill him.
Jack: I can imagine.

Mamma Bristow on parasta mitä sarjassa on ikinä tapahtunut! Varsinainen paholainen lasikaapissa. Jokainen matka joka tämän sellin luo käydään muistuttaa siitä miten Clarice Starling kävelee ensimmäisen kerran Uhrilampaissa Hannibal Lecterin sellille. Visuaalisesti sijaitsevatkin vielä samanlailla käytävän päässä.
Alun sateinen selliintalutuskohtaus oikein vaatii tulla mainituksi. Lena Olinin ei edes tarvitse puhua. Helvetillinen läsnäolo! Upea näyttelijä.

Jakson kaksi parasta kohtausta olivat kumpikin kohtaamisia Irinan kanssa. Sydenyn ja äidin kohtaaminen oli totta kai raastavaa katsottavaa, etenkin pakahtunut ilme Sydneyn kasvoilla tämän kävellessä ensimmäistä kertaa pois äitinsä sellin luota, yrittäen olla purskahtamatta itkemään. Mutta itse asiassa Vaghnin ja äidin kohtaaminen oli vieläkin parempi. Irinan huomio miten Vaughn kutsuu Agentti Bristowta etunimellä ja lopun hyytävästä “Näytät ihan isältäsi” kommentista puhumattakaan - yksiä parhaista kohtauksista sarjan historiassa.
Tämä kohtaus ja kommentti, ettei häntä yllättäisi vaikka Sloane söisi vaimonsa, ovat tarpeellisia Vaghnin yleensä niin yksitoikkoiselle hahmolle.
Asetelma yhteistyöstä Irinan ja ihmisten välillä joiden elämät on pilannut tuottaa toivottavasti hedelmää vielä pitkän aikaa. En malta odottaa Iskän ensimmäistä kohtaamista Irinan kanssa!
Ja lopussa äiti hymyilee ylpeänä häntä vastaan nousseelle tyttärelleen. Upeaa.

Jakson kaksi “tehtävää” eivät ehkä ole sieltä omaperäisimmästä päästä, mutta ensimmäinen on jännittävä, koska on kyse Irinaan luottamisesta ja Sydneyn Beatrice Cunelli hahmo oli varsin huvittava hienostelija. Toisessa oli totta kai mukava päästä Helsinkiin (Hahaha, Suomi!), mutta myös siinä tapahtui jotain varsin kiinnostavaa Allianssin täysivaltaiseksi jäseneksi ylenneen Arvinin muodossa. Tämän ratkaisu ampua Peter Fjordsonia pahishymy naamallaan on juuri sellaista materiaalia minkä vuoksi tätä hahmoa rakastan. Ja se, että tämä jatkuvasti koskettaa Sydneytä. Tällä kertaa jopa suutelee kädelle.

2.kauden alussa Victor Garber saa oikein kunnolla revitellä, aina niin sulkeutuneen Jack Bristown roolissa. Kannattaa tarkkailla tätä hahmoa ja muutosta jonka hän joutuu käymään kauden alkujaksoissa läpi, pelätessään menettävänsä tyttärensä. Kenties hän on oikeassa, Irina Derevkoon ei ole luottamista. Kuten todettu: totuus vaati aikansa.
Ihana juttu, kun Fracie käskee Iskän kuvitella viettävänsä iltaa ystäviensä kanssa ja sitten seuraa hiljaisuus, jossa melkein pystyy kuulemaan heinäsirkkojen sirityksen.
Francie on niin huvittava tietämättömyydessään. Paljon rakkautta myös kommentille Willin heroiinille esitelleen tyypin kuristamisesta. Mukavaa, että Will ja Francie ovat mukana jaksossa, jossa tapahtuu näinkin paljon ja kummankin kohtaukset ovat nopeudesta huolimattaan viihdyttäviä ja huvittavia (palanut naama) - eivätkä haittaa jakson keskittymistä siihen mikä tällä hetkellä on tärkeintä.

Myös uusi salainen, maanalainen toimisto oli mukava juttu agenttisarjaan ja totta kai kumarran Terry “Lostin Locke” O’Quinnin suuntaan, mutta kuten Sydney sanoi, Kendallin on syytä olla mukavampi; he ovat samalla puolella.
Ja Huomasittehan lopussa soineen Bob Dylanin hienon Shelter From the Stormin?
Tällä sarjalla on tyylitajua.

2.01: "THE ENEMY WALKS IN" *****

IRINA DEREVKO: " Truth takes Time."

Jos jakson ainoa huono asia on alun kömpelösti käytetty materiaali 1.kauden finaalista, Sydin sinisen peruukin muuttuessa latvoista välillä suoraksi ja välillä hieman sisäänpäin kääntyneeksi, niin ollaan aika hyvällä pohjalla.
Realismi ei kuulu sanavalikoimaan Aliaksesta puhuttaessa. Jos ei tajua valeasujen, peruukkien ja nykivät teknoraidan avustuksella yleensä varsin helposti ratkaistujen tehtävien agenttitarinoita parodioivia piirteitä, saattaa tämä kaikki tuntua - paremman sanan puutteessa - vähän “lapselliselta”. Ehkä hivenen hölmöltä ja korniltakin, mutta se on nimenomaan osa jutun viehätystä. Pääasiallinen tarkoitus on viihdyttää. Tosin, mitä enemmän hahmoilla on tapahtumia ja materiaalia taustallaan, sitä enemmän saadaan aikaiseksi jännitteitä ja tunnesiteitä, jotka mutkistavat ja syventävät maailmaa.

Informaatio- ja toimintapommi, yllättävä, tuore ja useita faneja kutkuttavia kohtauksia. “The Enemy Walks In” on muotovalio, joka sisältää kaikkea sitä mitä Aliaksessa rakastan. Oli kyse sitten alun upeasta pakokohtauksesta (Tuolista irti pääseminen. Adrenaliini on parasta huumetta.) tai herkästä puheesta Emilyn hautajaisissa, jossa Sidneyn ennen niin voimaa antavat kuvitelmat hyvästä äidistä muuttuvat tuskallisiksi valheiksi - kaikki on onnistunutta.

Jakso on myös upeasti kuvattu. Vaghnin pelastautuminen Taipeissa (sukellus), keltaisissa väreissä kylpevä hyökkäys huumeluolaan ja kylmissä metalliväreissä toteutettu loppukohtaus satamassa vain muutamia mainitakseni. Elokuvatason jälkeä.

Rikottu aikarakenne ja voiceoverit toimivat myös tällä kertaa edukseen, koska materiaalia oli niin paljon ja kaikkea tätä tukee vanhaan tapaan musiikki, joka helpottaa siirtymiä kiihkeästä toiminnasta arkisiin vieroitusoireisiin vessan lattialla.
Pidän myös siitä ratkaisusta miten vanhojen, tilannetta selventävien flashbackien lisäksi on kuvattu uutta materiaalia, jolloin huonomuistiset ja uudet katsojat eivät edes erota mikä on vanhaa materiaalia, vaan kaikki tuntuu uudelta.

Sydneyllä on nyt joku jolle ei tarvitse valehdella! On siis syytä innostua Willin ja Sydin suhteen uudesta tasosta, jossa yhdessä piilottelevat mustelmia vessassa. Francie parka se vaan perustelee ravintolaansa autuaan tietämättömästä mitään mitä ystäviensä sosiaalisten naamioiden takana on tekeillä.

Koko heroini kuvio Willin ympärillä on varsin mielenkiintoinen ja tottakai tunnen sympatiaa, jos ihminen menettää ilmaisen hammashuollon jäädessään työttömäksi, juuri kun sitä eniten tarvitsee.
On syytä innostua myös siitä pienestä katseiden ja hymyjen täyttämästä hetkestä Pariisin pusikoissa Sydneyn ja Vaghnin välillä ja ottaa huomioon kallolla tapahtuneen lipsahduksen paljonpuhuvuus, kun Sydney käsittää Dr.Barnettin väärin ja alkaa puolustella suhteensa Vaghniin olevan täysin ammatillinen.

---

Mutta ennen kaikkea on syytä innostua siitä, miten Lena Olin tekee ensimmäisestä ruutuun astumisestaan asti lähtemättömän vaikutuksen Irina Derevkona, naisena joka ampuu tytärtään.
Ei ole mitään hajua mihin tämän hahmon kanssa mennään ja mitä ihmettä CIA:lle antautuminen voi tarkoittaa? Ennalta arvaamaton, uhkaava ja totaalisen kiehtova hahmo, kuten sarjan toinenkin pahis, vaimontappaja Arvin Sloane.

Ihana pieni juttu, miten lopussa kumpikin - Irina ja Sydney - laittoivat samalla tavalla hiukset korvansa taakse.

Äidin ja tyttären kohdatessa, ollaan TV - klassikon syntysijoilla.