Samasta arvosanasta huolimatta, parempi kuin kaksi edellistä jaksoa.Ruotsitar peruukkinen Syd törmäsi missiossaan lapsisotilaisiin (Helvetin viileetä ja kiinnostavaa!), muisti lopulta aukot omassa lapsuudessaan ja sai uusia viitteitä iskän tuhmuuteen, mutta sepä se juttu onkin - kaikki tuhmuudet joita iskä tekee, hän tekee tyttärensä takia. Mitä siitä jos pienenä vähän kokosit pyssyjä ja palapelejä?
No ei. Jack sentään tuomitsi Irinan syyttömänä kuolemaan. Ymmärrän kyllä miksi Sydney suuttui ja pidin tätä “Ohjelmoit minut vakoojaksi ja veit valinnat elämästäni” kiinnostavana juonikuviona, vaikka en ensisijaisesti haluakaan riitaa näiden kahden välille.
Kiva että Francien ravintolan avajaisia näytettiin, vaikka Jack käykin kuokkimassa, ihailematta valitsemaan väriä seinillä. Itseäni ei haittaa, vaikka Will ja Francie eivät saisi juuri tämän enempää ruutuaikaa. Tykkään kummastakin, mutta niiden pääasiallisesti mielestäni tarkoitus olla vain yhteys siihen pieneen hituseen arkea, johon Sydneyllä on mahdollisuus. Mukavaa, että hän voi välillä istuskella puistossa kavereineen ja kertoa miten hänellä oli kuudennella pienet silmät ja isot hampaat.
Kenenkään ei ollut tarpeellista nähdä suihkunraikasta, puolipukeista Arvinia kodissaan. Kiinnostavaa, että viinissä (samaa merkkiä jota juotti Emilylle) oli sydänkohtauksenestolääkettä.
Loppukohtauksestakin pidin, jossa Syd meni halaamaan lapsellisen moraalintunnon omaavaa Vaughnia. Jackin kommentit on niin parhaita ja tapa, jolla Victor Garber ne sanoo ilmeen värähtämättäkään - olematta silti puiseva tai yksiulotteinen.
Pidin myös lopun “Wish I Had A River” biisistä ja jakson viimeisessä tehtävässä käytetystä ponnahduslaudasta. Jostain syystä myös rakastan nimeä “Project Christmas”.
Ai niin, ja Marshall laittoi itselleen pistaasia huulikiiltoa. Nauroin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti