Jack: Hän vietti suurimman osan elämästään luullen sinun kuolleen - ja hän tottuu siihen uudelleen.PARASTA: Iskä ja Mamma kohtaavat kasvotusten. Irina puhuu kuvasta joka hänen mielessään on ollut 20 vuotta. Jack oli rakastava aviomies ja jalo mies. Illuusio avioliitosta oli ajoittain yhtä todellinen hänelle, kuin Jackillekin. Ja viimein illuusio on kadonnut.
Selkäpiitä kylmää ja voisin puhjeta itkuun kaiken tämän vakuuttavuudesta. UPEAA!
Pelottaa tulevat mahdolliset juonenkäänteet, Irinan kysyessä Jackilta: “Et ole vieläkään kertonut hänelle mitä teit…” Klassista Aliasta. Kuten myös Jackin uhkailut tappaa Irina jos Sydney joutuu tämän lopullisen suunnitelmansa uhriksi. I ♥ Victor Garber & Lena Olin!
Mitä Iskä on tehnyt ja pilaako se tämän vaivalla kehittämän suhteen tyttäreensä? APUA! En halua Jackin ja Sydin riitaantuvan! En liioittele luvatessani tämän perhetragedia yltävän hyvin pian Kreikkalaisten melodraamojen mittoihin.
All The Best Agent’s Have Mommy & Daddy Issues: Nauratti, kun Dr.Barnettkin sanoi, ettei hänen työnkuvaansa kuulu juonia Isien kanssa näiden selkien takana, olivat tarkoitusperät kuinka kunnialiset tahansa.
Iskä paasaa Irinan olevan opportunistinen sosiopaatti ja paljonpuhuvasti kutsuu tätä vahingossa yhä Lauraksi. Ja miksemme olisi Iskän puolella, sillä manipuloinniltahan Irinan toiminta haiskahtaa. Esimerkiksi tavat joilla upottaa lapsuusmuistoja avunantoihinsa. “Muistatko kun pistin sinut lapsena pianotunneille? Jos osaa laskea, osaa soittaa.” Jne.
Pointti oli se, että soittorasia soittaa jotain numerokoodia ja mamma sai samalla yhteyden Sydneyhin kyselemällä tältä asioista kiitospäivän näytelmästä, joita edes tämä itse ei jostain syystä muista. Hmm...
Kyyneleet Irinan silmissä, Sydneyn kertoessa roolistaan kalkkunana ovat hämääviä. En toki väitä, etteivätkö nämä voisi olla krokotiilin kyyneleitä, mutta osa minusta toivoo Mamman oikeasti katuvan, niin paljon kuin tämän oletetusta pahuudesta nautinkaan. Kommentti siitä, ettei halua menettää mahdollisuutta selittää tekojaan, sai minut myös mietteliääksi.
Will ja Vaughn kohtaavat! Ilmassa vähintäänkin latenttia mustasukkaisuutta Sydneystä, kummankin hepun suunnalta. Siitä piste. Samoin puolivillaisesta, semi-ylilonnollisesta hypnoosista. (Juuri tuollaisia juttuja tykkään Aliaksessa nähdä.) Alkaa näyttää siltä, että Will saa tänä kautena osakseen mielenkiintoista ja olennaista tekemistä. Samaa en voi sanoa Franciesta. Ihana se pieni juttu kaljapullon kanssa, kun Syd otti sen Williltä ja Francie moitti tätä päihteiden heiluttelusta toisen naaman edessä ensimmäisenä "Anonyymit narkkikset"-päivänä.
Kiinnostaa myös mitä tämä puhelu Arvinin ja Emilyn suunnitellusta lomapaikasta ja yllättäen kukoistava puutarha mahtavat tarkoittaa? Hmm. Outoa.
Noloa! Jakson ensimmäinen tehtävä oli karmea. (Ei hyvällä tapaa.) Huonoimmat spesiaaliefektit mitä sarjassa on ikinä nähty! Sydin mahallaankelkkailu laukaisualustan tunneleissa tulimerta pakoon oli niin huono juttu, että oli melkein hyvä. Kappas, tuossa raketin sivussa on tuollainen luukku. Avaanpas sen ja vähän leikin näillä johdoilla ja voila! Hahahaha! Jopa minä tiedän ettei rakettien kyljissä todellakaan ole mitään käteviä luukkuja. Ainakin sai makeat naurut jos ei muuta.
Jakson lopussa Sydney menee jäätikölle Rambaldin symbolin muotoisiin lumisiin luoliin, etsimään mystistä soittorasiaa. Kuten aina, Rambaldin vehkeet kiehtovat minua ja kaikki mistä minulle vähänkään tulee mieleen Indiana Jones tai Lara Croft (EI NE SURKEAT ANGELINA LEFFAT! YÖK.) saa pienen nörtin sisälläni huutamaan hoosiannaa! Olihan ne lavasteet muoviset, täysin epäaidon näköiset ja halvasti valaistut, mutta rakastin loppua yhtäkaikki. Se oli keinotekoisen nättiä. Siitä huolimatta ei voi kuitenkaan väittää etteikö kumpikin tehtävä olisi ollut vähän “tyhjä” noin niin kuin tunteen ja juonikehittelyn kannalta - siitä syystä annan kolme ja puoli tähteä, vaikka kaikki muu tehtävien ulkopuolella olikin varsin mallikasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti